Valmennusryhmät
Haluatko aloittaa aloittaa yleisurheilun harrastamisen?
Karhulan Katajaisilla toimii kolme valmennusryhmää
Nuorisovalmennus 14-18-vuotiaat harjoittelevat 4-5 krt/vko (ryhmän urheilijat tähtäävät oman ikäluokkansa SM-kisoihin). Alustavat harjoituspäivät ma, ti, ke, pe, la
Junnuryhmä 11-14-vuotiaat harjoittelevat 3-4 krt/vko (ryhmän urheilijat kilpailevat aktiivisesti alueen kisoissa, ryhmään voi osallistua, vaikka ei ole aikaisempaa yleisurheilutaustaa, mutta löytyy harjoittelutaustaa muista lajeista). Alustavat harjoituspäivät ma, ke, pe, la
Pikkujunnut 7-11-vuotiaat harjoittelevat 2-3 krt/vko (0-3 vuotta yleisurheilua harrastaneet). Alustavat harjoituspäivät ma, ke, pe
Harjoittelu tapahtuu talvikaudella (loka-huhti) Ruonalan hallissa ja kesäkaudella (touko-syys) Karhulan keskuskentällä.
Yleisurheilu toisena lajina Yleisurheilutoisena lajina -ryhmä on suunnattu 2013-2015-syntyneille. Ryhmä on tarkoitettu yleisurheilusta kiinnostuneille, jotka harrastavat ensisijaisesti jotain muuta lajia tai haluavat harjoitella yleisurheilua vain kerran viikossa. Harjoituksissa tutustutaan monipuolisesti eri yleisurheilulajeihin ja kehitetään motorisia taitoja, nopeutta, räjähtävyyttä, kimmoisuutta ja koordinaatiota. Ilmoittautumislinkki: https://www.suomisport.fi/events/c930c54c-4382-4807-b9d1-700ca4811106
Harjoittelu Ruonalan hallissa su klo 14.00-15.30. Ensimmäinen kerta 2.11.
Lisätietoja saatte valmennusryhmien valmentajilta:
Nuoriso-/junnuryhmä: JP Partanen puh. 0440-200716
Pikkujunnut: Gita Reinholm 044-3222507, Inka Tuokko 045-1555922, Miro Naski 044-5059055
Yleisurheilu toisena lajina: Olavi Kiiski 040-8096733, Aatu Myllys 044-9878212, Inka Tuokko 045-1555922

Nuorisovalmennusryhmä
Nuorisovalmennusryhmä harjoittelee 4-5 kertaa viikossa. Kilpailukaudella harjoituksetpäivät ja -ajat vaihtelevat.
Harjoittelu nuorisoryhmällä on ma, ti, ke, pe ja la, sekä omatoimisia harjoituksia valmentajien ohjeiden mukaan.
Päävalmentaja: JP Partanen puh. 0440-200716
2025-2026 vuosimaksu 900e + seuranjäsenmaksu. Vuosimaksu laskutetaan loka-heinäkuu 90e/kk
Junnuryhmä
Junnuryhmä harjoittelee 3-4 kertaa viikossa.
Harjoittelupäivät ovat ma, ke, pe ja la.
Päävalmentaja: JP Partanen puh. 0440-200716
2025-2026 vuosimaksu 700e + seuranjäsenmaksu. Vuosimaksu laskutetaan loka-heinäkuu 70e/kk
Pikkujunnut (aloittavienvalmennusryhmä)
Aloittelevien ryhmä harjoittelee 3 kertaa viikossa. Talvella Ruonalan hallissa, kesällä Karhulan keskuskentällä.
MA klo. 17.00 - 18.30
KE klo. 17.00 - 18.30
PE klo. 17.00 - 18.30
2025-2026 vuosimaksu 500e + seuranjäsenmaksu. Vuosimaksu laskutetaan loka-heinäkuussa 50e/kk
Kausi 2025-2026 alkaa lokakuun alussa.
Valmentajina: Gita Reinholm 044-3222507, Inka Tuokko 045-1555922
Jos olet kiinnostunut tulla kokeilemaan niin ota yhteyttä valmentajiin
Yleisurheilu toisena lajina
Yleisurheilu toisena lajina -ryhmä harjoittelee 1 kerran viikossa Ruonalan hallissa marraskuu 2025 - huhtikuu 2026.
SU klo 14.00 - 15.30. Ensimmäinen kerta 2.11.
Kuukausimaksu on 20e tammikuusta alkaen.
Valmennusryhmä järjestetään yhteistyössä Kotkan Kuntopolku -hankkeen kanssa. Tämä tarkoittaa, että marras-joulukuu on maksuton kokeiluvaihe, joka ei velvoita jatkamaan ryhmässä joulukuun jälkeen.
Ilmoittautumislinkki: https://www.suomisport.fi/events/c930c54c-4382-4807-b9d1-700ca4811106
Valmentajat: Olavi Kiiski 040-8096733, Aatu Myllys 044-9878212, Inka Tuokko 045-1555922
Lisätietoa valmennusryhmien harjoittelusta:
Jiri Auranen
Junioripäällikkö
050-4726601
nuoriso@karhulankatajaiset.fi